Ylipaino ja kommentointi

Hesarissa kirjoitetaan, että ylipainoa hoidetaan usein väärin, ja että nykyisin laihdutus- ja dieettipuhe on jo liiankin arkipäivää. Lisäksi toisessa artikkelissa kerrotaan, että itse ylipainoa enemmän ylipainoisia ihmisiä haittaa huono kohtelu sekä syrjintä. 

"Tutkimuksen tulosten mukaan onnellisuus vähenee sitä mukaa, kun paino kasvaa, ja näin käy iästä, sosiaalisesta asemasta ja perhemuodosta riippumatta." Toisaalta sekin todetaan, että lihava ihminen voi olla täysin tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen, eri asia on että uskovatko muut sitä. Raivostuttavinta on, jos lihavuuden vuoksi ihmistä pidetään tyhmänä. Newsflash: jokainen ylipainoinen ihminen varmasti tietää olevansa ylipainoinen, nykymaailmassa sitä on vaikea olla tajuamatta. On ihan kyseisen ihmisen oma asia, haluaako asialle mitään tehdä. Se ei kommentoimalla tai "hyviä neuvoja" antamalla kummene.

Ihmisten kokemukset ovat kyllä karua luettavaa. Kyllä me osataankin olla julmia toisillemme. Suurin viisaus jutussa onkin lause, että kaiken kokoisten olisi hyvä antaa olla rauhassa. Minua ärsyttää tämä suomalainen kommentointikulttuuri jossa kaikki on vapaata riistaa ja jostain syystä on ok kommentoida kaikkea, joko ihan ilkeyttään tai "vitsinä". Aikuisiällä olen välttynyt pahemmalta kommentoinnilta mutta myönnän suoraan, että olen nuorena ja osin lapsuusiässäkin kuullun kommentoinnin uhri ja yritän paikata jotain riittämättömyyden aukkoa sisälläni; laihduttamalla olen parempi ihminen. Väärä lähtökohta, tiedän. Ja tällä hetkellä kukaan lähipiirissä ei laihduttamiseen edes painosta, kaikista vähiten Aatu. Mistä hänelle isot propsit. :) <3 Ajattelin aikaisemmin, että ei ole olemassa miestä joka hyväksyisi minut ihan tämmöisenä kuin olen. No sellainen mies löytyi, eikä tuo tunnu olevan moksiskaan muuttuvasta ulkomuodostakaan. Hälle vaikuttaa oikeasti olevan herttaisen yhdentekevää, minkä kokoinen olen. No okei, ei hän missään nimessä halua että niihin 15 vuoden takaisiin mittoihini palaisin ja herravarjele en minäkään halua. :D Mutta hän vain hymähtelee laihduttamispuheilleni ja halaa ja pussaa kuin aikaisemminkin. :) 

Hesarin jutussa mainitaan myös, että huonoin vaihtoehto on ulkonäön vuoksi laihduttaminen. Ja sehän on mulla aika korkealla syiden listalla... Mutta muitakin syitä on. Terveysvaivojen ennaltaehkäisy, esimerkiksi. Olen tähän asti voinut kehuskella olevani terve lihava veriarvoja myöten, mutta polvetpa ovat alkaneet hieman vihoittelemaan. Sukurasite, eli nivelkulumat, kummittelee. Haluan pystyä ryömimään ja möyrimään Riitun kanssa, juoksemaan hippasta ja tekemään kaikenlaisia asioita ylipainon estämättä. Ja ennen kaikkea haluan oppia pois ruoan hyväksikäyttämisestä. Eli että syö turhaan, johonkin omituiseen tarpeeseen, joka ei ole nälkä.

Näin aikuisiällä eniten mietityttää, miten vaikeaa se ilmeisesti on lapselle puhua ylipainosta hänen ikänsä tasoisesti. Sitä nimittäin en muista koskaan itselleni tapahtuneen, että hoitaja, lääkäri tai kukaan huolestunut lähipiiristä olisi koskaan istahtanut alas ihan vain juttelemaan aiheeseen liittyen. Mikä ristiriita; kommentointi ja sellainen negatiivissävytteinen vihjailu on kyllä helppoa, mutta asian puheeksi ottaminen suoraan ja neutraalisti ei. Jutussa kerrotaan myös, miten tärkeä rooli äidin kommenteilla ja hyväksynnällä on. Teen totisesti parhaani, että Riitu kasvaessaan kokee tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on ja myös että en siirrä omia traumojani hänelle. Opettelen olemaan morkkaamatta itseäni ääneen, enkä taivastele myöskään muiden ulkonäköä. Huomaan olevani jo nyt herkkäkorvainen kaikkeen Riituun liittyvään kommentointiin. Hänestä on ilmiselvästi kasvamassa pitkä tyttö, ja vauvanpyöreyttä löytyy ihanasti, sekin vain äkkiä saadaan kääntymään muotoon läskiposki. Vauva on vauva ja lapsi on lapsi. Toivottavasti osaan tulevaisuudessa hänen kanssaan jutella oikealla tavalla jos tarvis on, olipa aihe mikä tahansa.

Mutta jos siis vain annettaisiin kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaaaannn...

Läskiposket lenkillä. :D Ja mustat silimänaluset kans.