Lihamureke rouva Oon tapaan

Hurakkapäivät takana, ja sen huomaa Riitustakin. Viime yönä tosin positiivisella tavalla siinä mielessä, että tyttö nukkua hurotteli läpi yön, muutaman kerran ähinään heräsin ja tutin laitoin suuhun, siinä se. Puoli kasilta aamumaito, tyttö meidän keskeen tirisemään ja vielä yhteiset aamu-unet, Riitu tosin omassa sängyssään koska sinne on nyt oppinut nukahtamaan. Eilen oltiin siis kesäteatterin loppukaronkassa, tosin ei yötämyöhään kuitenkaan. Mutta saapas nähdä, miten tuleva yö sitten sujuu, kun rytmi sekoittui tänään iltapäivästä aika pahasti. Lähdettiin kirkonmenoihin, eikä suinkaan periluterilaisiin, vaan naapuripaikkakunnan karismaattisen seurakunan tilaisuuteen. Aatun ystävä on siellä aktiivina ja meininki muistuttaa enemmän afrikkalaisia kirkkoja kuin luterilainen jurnutus (joka taas on mulle tuttua ja turvallista huttua mutta Aatulle auttamattoman tylsää). Nooooo siellähän vierähti sitten melkein 3 tuntia, yhdet päikkärit jäi väliin tytöltä ja ruokarytmi sekottui myös, tosin se menee äitin piikkiin. Eli katsotaanpas, miten yö sitten tosiaan sujuu... 

Perjantaina käytiin hieman kaupungilla, Riitu jälleen ulkoilutti äitiä, ollaan siirrytty vaunukopasta ratasmalliin, mutta vaikka typy muuten on ulkomaailmasta kiinnostunut vaikuttaa siltä, että vaunuissa on kivointa olla ihan reporankana selällään, eli ainakaan vielä puoli-istuva asento ei noussut suosioon. Kirppikseltä tehtiin muutama kiva löytö Riitulle ja välipalalla käytiin kahvilassa, Riitulle mangososetta, maissinaksuja ja maitoa, äipälle jätskiä... :P 

 Lihavan naisen retonkina farkkumekko, viime vuonna joululahjaksi itselle ostettu ja edelleen yksi lemppareista. Tosin potentiaalinen persevilikkamekko, eli vaatii alleen jotain turvatoimenpidettä, kuten trikoominarin, niin uskaltaa kumarrella. 

Van, saattepa oivan lihamurekereseptin, eli rouva Oon keittiöstä kajahtaa. 

Hommahan lähtee käyntiin sillä, että jauheliha otetaan pakastimesta sulamaan. Tällä kertaa vuorossa oli kananpojan jauheliha, josta myös Riitulle tuli pari pikku pyörykkää, huomenna siis hän saa maista lihaa ensimmäistä kertaa. 

Noooh lounaaksi syö edellisillan jämäpitsaa. Tsekkaile lihan sulamista aina kun muistat. 

Sitten päätä miehesi kanssa lähteä kirkkoon ja nakkaa jauheliha jääkaappiin. 

Kirkonmenoissa manaile pitkää saarnaa, jota kuunnellessa olisi mennyt melko monta uskovaisten pastillia ja pohdi myös, että miten kaltaisesi körtti oikein suunsa pistää vähän erimoisissa kinkereissä. 

Kotiin viimein palatessa sitten tule siihen tulokseen, että teillä on niin älytön nälkä, että lihamurekkeen sijaan teetkin lihapullia. Älä tuhlaa aikaa reseptin etsimiseen, vaan ala tehtailla mureketaikinaa ihan omasta päästä. Korppujauhojen sijaan polentajauhoja. Liikaa. Liikaa kermaa kans. Pari kananmunaa. Mausteiksi aasiakaupasta ostettua tuoretta chiliä, valkosipulia ja muuta mitä kaapista löytyy. Ja liian vähän sitä jauhelihaa. 

Älyttömän lötköä taikinaa. Ei onnistu lihapullat. Kaavi sitä taikinaa pellille lusikalla epämääräisiksi kasoiksi ja ota uunista vielä epämääräisemmän näköisinä. 

Tarjoile miehellesi lihamurekkeen ja -pullien sijaan kananlihakakkaroita, jotka on kuitenkin ihan syötäviä, miehen mielestä jopa hyviä. Ottaa vielä lisää hän. Melko oiva kokin kaveri. Kakkaroiden rinnalla tarjoa pikatabboulehia höystönään rucolaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kalamataoliiveja ja valkosipulia. Kyllähän tuolla nälkä lähti. 

Paista toinen satsi hieman tummemmiksi, olisivat olleet paremman näköisiä, mutta unohda ottaa kuva.

Tämän päivän retonki oli menneen kesän ostos Seppälästä, mutta tämän kummempia kuvia en ehtinyt ottamaan: 

Jalassa yhden lempparit, olen tullut siihen tulokseen että pidän lempivaatteita päällä niin paljon kuin mahdollista. Turhaanpa niitä kaapissa hautoo. 

Loppuun vielä hieman vauvajumppaa, tänään vuorossa vatsa- ja selkälihakset. :) 

Pienenemisestä ei tällä hetkellä tietoakaan, eikä mitään liikettäkään sen edistymiseksi. Mitä nyt ulkoilut. Ilmoittauduin itämaiseen tanssiin kuitenkin, eli jotain edes luvassa. Ja huomenna vauvakerhoon Riitun kanssa. :)

Yöt, illat, päivät elokuun

Viikonloppu sujuu taas kesäteatterikuvioissa mukana, onneksi sää sallii! Viikolla olikin ankean sateista. Vaikuttaisi kuitenkin, että saan jonkinlaisen toivomani intiaanikesän, ihanaa! Eilen oltiin viettämässä iltaa ystävän luona, Riitu oli mukana vaikka hieman myöhään menikin. Eipä tuntunut tyttöä haittaavan, tämä aamu alkoi ihan samaan aikaan kuin muulloinkin (vaikka äiti ei olisi pistänyt pahakseen hieman pidempään nukkumista... ;) ) ja tuolla jo kiskotaan ensimmäisiä päikkäreitä, kuten yleensäkin tähän aikaan. Aatu-isä kuorsaa makkarissa vielä myös, sen verran oli viihtyisää kesäteatterikavereiden kanssa saunoa ja paljuilla. Integroituminen suomalaisuuteen on kyllä huipussaan, kun kuulen keskustelua sähkö- ja puusaunan eroista, mieheni aloitteesta. :D Elokuun lämpimät illat ovat kyllä ihania, auringon laskiessa pellolle nousi usvaa, ilma oli täysin tyyni ja tunnelma mahtava. Pimeän tultua kynttilöiden pehmeä valo... Ihanaa oli viettää iltaa hyvässä seurassa, pitkästä aikaa, vaikka vuoden äiti -palkinto tuli varmaan jälleen menetettyä, kun tytön rytmiä yritettiin pilata.

Lähtöhulinoissa ehdin napsaista semmoisen perinteisen peilikokovartaloselfien, tutussa kenoasennossa. Päällä tämän kesän suosikki, nanson tunika. 

Ihanan mukava päällä, kiva retrokuosi. Ainoa miinus on vain melkoisen antava kaula-aukko, josta myös Riitun on hyvä välillä napata tai joka tyttöä kantaessa saatta epähuomiossa venyä auki niin, että tissit pilkotta. :D Eli ei ihan huoleton pidettävä. Ja täytyy sanoa, että tuon tunikan leikkaus passaa mun kropalle tosi hyvin, se päällä on mukava kulkea siksikin kun on tunne, että se näyttää hyvältä. Ja sehän tässä tavoitteena onkin, että tuntuisi kivalta omissa nahoissa.

Riitu oli taas ihanan reipas kesäteatterikatsoja, melkoinen konkari hänestä on tulossa. Nuorena vitsa väännettävä ja silleen. Kesäteatteri on kyllä vienyt Aatun aikaa todella paljon viime viikkoina, välillä on tuntunut ihan yksinhuoltajalta, kun mies on käynyt kotona vain pari tuntia. Tämä on harmittanut tietenkin Aatua itseäänkin, mutta kun lupautui jälleen mukaan niin pitäähän homma hoitaa. Onhan harrastuksessa tietysti monia hyviäkin puolia, esimerkiksi juurikin muut mukana olevat ihmiset joiden kanssa eilinen iltakin vierähti. :) Ja esitykset alkavat olla lopuillaan, samoin kuin elokuu, kyllä aika taas kiiruhtaa eteenpäin.

Meikäläisen hiusten väri alkaa kyllä olla aika kaamea. :O Olen venyttänyt värjäämisväliä kun kemikaalimäärät hirvittää, mutta kun oma väri on niin onnettoman halju niin jotain keinotekoista apua päähänsä sen suhteen vain valitettavasti kaipaa. Lisäksi värjääminen tekee hiuksista jotenkin tuuheamman oloiset, mikä todella on tarpeen tämän liuhuletin kanssa. Mikäli jollakulla on antaa vinkkiä hellävaraisemmista värjäysmenetelmistä, niin otan ilolla vastaan! 

Havaintoja parisuhteesta -blogissa on muuten todella hyvä kirjoitus liittyen siihen, miten huomaamattaan parisuhteessa helposti toisintaa omien vanhempiensa tapoja. Tunnistan tekstistä monia asioita, ja itse asiassa itsetutkiskelu pienenemiseen tähdäten on auttanut myös parisuhtessa toimimisen suhteen. Kun haluaa olla parhain versio itsestään niin silloin on pakko tarkastella omia tapojaan toimia ja parhaimmillaanhan sen johtaa muutokseen kun huomaa jotakin, mistä ei itsessään tykkää. Toki on myös sellaisia piirteitä, joille ei vain tunnu pystyvän mitään, ja välillä saa potkia itseään henkisesti päähän melko lailla. Ja pyytää anteeksi, sitä tarkoittaen, ja yrittäen oppia virheistään.

Jospa se vielä tästä

Olen alkanut selvästi piristymään, mikä kyllä tuntuu hyvältä, totta kai.
Ollaan käyty Riitun kanssa vaunulenkeillä useampana päivänä, askeleita on ropissut kiitettävästi.

Viime viikonloppuna lähdettiin myös käymään koko pikku perheemme voimin uuden kotikaupungin keskustassa, kauppakeskuksessa kiertelemässä ja muutenkin hieman tuulettumassa. Palatessa alkoi sataa vettä, ihan kaatamalla. Rynnättiin pikkuiseen kiinalaiseen ravintolaan pitämään sadetta ja siinä odotellessa päätettiin ottaa yksi annos puoliksi, osaksi siksi kun tuli hieman vaivaantunut olo paikan ollessa täysin tyhjä. Ja olikinpas kyllä paras kana kung po pitkään aikaan! Ei mitään pakastevihanneksia vaan tuoretta tavaraa, annos oli iso ja kokki oli pyytämättä jakanut sen kahdelle lautaselle. Itse paikka oli moniin kiinalaisiin verrattuna melko simppeli, mutta toisaalta ei ympärilleen aina tarvitse blingblingiä eikä kiinalaista iskelmää. Siihen sateiseen tunnelmaan talouspaperirulla pöydässä ja kokkailun äänet keittiöstä passasi oikein hyvin. :) Ehdittiin jo miettiä, että mitenhän paikka oikein pysyy toiminnassa, mutta ilmeisesti kyseessä on suhteellisen suosittu take away-paikka, ainakin netissä sen ruokaa tuntui moni muukin kehuvan paikkakunnan parhaaksi kiinalaiseksi. Mekin kyllä aiotaan vierailla toisenkin kerran tai ainakin hakea evästä kotiin. :) 

Alkaa myös tuntua siltä, että pahin itseinhon kausi alkaa olla jälleen takana päin. Peiliin katsoessa ei ensimmäisenä te mieli irvistää. Muuton yhteydesähän siis tuli vastaan pussillinen vanhoja vaatteita, ja niin oli kuin ystävän kohtaaminen pitkästä aikaa! :D (Tämä kokemus muuten vahvistaa minun ajatusta lelujen kierrättämisestä - sen sijaan, että aina ostaisi uutta krääsää, joko pakkaisi jo olevia leluja varastoon josta ne kaivaisi esiin jonkin ajan päästä tai alottaisi lelukierron jonkin toisen perheen kanssa.) Yksi mekko tosin oli tullut tiensä päähän vanhentuneen kuminauhan petettyä, mikä harmitti, sillä tykkäsin siitä mekosta todella paljon. Mutta muutama oikein mukava paita sieltä kuitenkin pääsee takaisin aktiivikäyttöön. 

Mikähän siinä on, että peilin edessä ei osaa ottaa kuvia muuten kuin siinä tietyssä asennossa, josta moni muutkin peilikuvaaja tuntuu pitävän? No tiijätte kyllä, käsi vyötäröllä tai lantiolla, osittaissivuttain vähän kenottaen, siis näin:

Sori normaaliakin huonompi laatu, piti näpsiä noita melko nopsaan. Mutta joo. Vaikka kuinka kääntelin itseäni, niin kyllä se vaan tuo on jotenkin semmoinen paras asento. Ärsyttää. Mutta jos verta vaikka tähän:

 ...niin kyllä muka olen katsovinani, että tuo ylempi asento näyttää paremmalta. Niinkuin sillä nyt mitään merkitystä on, mutta vastaavanlaisia kenoposeerauksia on siis luvassa, siis silloin kun muistan kuvia ottaa. Ja tällä kertaahan vuorossa Lihavan naisen retongeissa on vaatekokonaisuus GinaTricot-liikkeestä, tosin vanhoja kuin mitkä on sekä tunika että farkkuleggarit. :D Ja onpa kyllä tyylikkäät sukatkin valikoituneet jalkaan. No, tennarien alle ne oli tarkoitus piilottaa mutta eipä näköjään tennarit ehtineet tähän kuvaan.

Mullahan mitä ilmeisemmin se allerginen ihottuma tulikin ihan buranasta, tosin vahvemmasta kuin normiburana, mutta kuitenkin. Ihottuma nimittäin vain jatkoi olemassaoloaan, rauhoittui hetkeksi kun selkäkipu hellitti, mutta kun sitten vuorostaan niska ja yläselkä jumittuivat, ja päätin ottaa yhden annoksen kipulääkettä vielä, jalkoihin kuhahti sellaiset ihottumakukinnot, että reidet suorastaan sihisi. Kortisonivoidetta ja antihistamiinia kehiin. Nyt ihottuma on rauhoittunut, mutta lääkkeisiin loppui viimeinenkin imetys ja nyt mennään pelkällä korvikkeella, tosin kiinteitä on jo aloiteltu aika hyvällä menestyksellä. Riitu tuntuu tulleen äitiinsä, eli melkein kaikki vaikuttaa maistuvan, paitsi maissipuuro nyt alkuillasta ensimaistelulla ei ainakaan noussut suosikkien listalle. 

Pikkuhilijaa parempaan päin siis, vähän kaikilla rintamilla. 

Katajaan kapsahtaa

Minä oikeasti naiiviuttani kuvittelin, että ravitsemusterapeutille voi saada edes jonkinlaisen konsultaatioajan lääkärin lähetteellä. Mutta mitästä lyyti tyhjää, ravitsemusterapeutille päästäkseen täytyy olla todella sairas, suuntaan tai toiseen. Sairaalloisen BMI:n omaaville voi olla ERITYISTAPAUKSISSA ryhmämuotoista ravitsemusneuvontaa. Että näinkin hyvissä kantimissa on jälleen ehkäisevä työ myös lihavuuden hoidon osalla. Ei ihme, että personal trainer -business ja kaikenmaailman fit-dieettimarkkinat kukoistavat, kun terveysalan puolelta apua ei saa, syyllistämistä kyllä senkin edestä. Itse en halua mitään henkilökohtaista raineria, en halua vähiä rahojani siihen laittaa enkä halua millekään maitorahka-raejuusto dieetille. Haluan oppia syömään niinkuin normaali ihminen, normaalia ruokaa. Prkl. 

Kolmannessa kerroksessa asuminen on osoittanut jo omat erityispiirteensä, esimerkiksi roskien vienti ei olekaan ihan niin yksinkertaista kuin aikaisemmin. Mutta toisaalta portaiden ramppaaminen on hyvää ylimääräistä treeniä, joka on tervetullutta, eli vielä ainakaan en aio valittaa. Laitan tytön kantoliinaan ja vien ne roskat. Tässäpä inhorealismia, kunnon kotiäitilookkia siis:

Altahan pilkottaa mukava kesätunika, vähän polvien yläpuolelle ylettyvä Nanson retonki, valitettavasti en muistanut ottaa parempaa kuvaa missä näkyisi koko komeus. :D Taitaa olla melko epätoivoinen yritys koko retonkikuvaushanke. :D En kyllä voi kuin ihmetellä, mihin aika katoaa. Suunnittelen aina kaikenlaista, mutta sitten huomaan, että mitään en muistanut tehdä. Vaikka Riitu suhteellisen helppo vauva onkin, niin kyllä lapsen kanssa touhutessa vain aika sujahtaa kuin varkain. Toista oli silloin 3 vuotta sitten, kun pystyi keskittymään vain omaan napaan. No, syksyksi katselin uuden kotipaikkakunnan kansalaisopistosta itämaista tanssia sekä laulukurssia. Jooga ja pilates ovat toistaiseksi vielä liian kalliita meikäläisen pihipussille, katsotaan tilanne tammikuussa niiden suhteen uusiksi.