Miksi lihoin takaisin?

Koska söin liikaa. 

Eikö niin? Sain energiaa yli kulutuksen. Se siitä? Lyhyestä blogikirjoitus kaunis. :D 

Reilu kaksi vuotta sitten matkasin Nigeriaan ja menin mieheni kanssa naimisiin. Puolen vuoden päästä siitä sain miehen vihdoin fyysisesti rinnalleni ja yhteinen arki saattoi alkaa. Ja yhtäkkiä en siis ollutkaan yksin. Mikä oli mahtavaa ja toivottu asia, mutta enääpä en voinutkaan keskittyä vain itseeni ja olemiseeni. Koska sitähän laihduttaminen tietyllä tavalla vaatii, itseensä keskittymistä, eräänlaista itsekkyyttä. Ja koska oli niiiiiin ihanaa vihdoin olla kunnolla yhdessä, niin sitähän tuli sitten juhlistettua hyvän ruoan ja juoman muodossa, pikku hiljaa pitkin matkaa. Ikään kuin annoin itselleni luvan, ja sitten olikin laskuportit auki. Vanha totuus, itseään on helppo huijata, näytti jälleen voimansa. Eikä vain se ihana yhdessäolo, vaan myös kaikki arkisetkin asiat veivät energiaa melkolailla, koska tosiaan ei ollut enää ainoastaan omat asiat, joita miettiä. Stressi, erilaisten käytännön asioiden selvittely, harmitus puolison jatkuvalta tuntuneen huonon tuurin puolesta, raha-asioiden miettiminen. Energiaa ei aina riitä kaikkeen. Liikkuminenkin jäi vähemmälle. Tässä onkin se sudenkuoppa; pitäisi opetella sellainen tapa syödä ja sellainen suhde ruokaan, että kun energiatasot ovat matalalla, niistä on helppo pitää kiinni. 

Myönnän, että napostelen edelleen, se on yksi perisyntini. Nigeriassa ei ole minkäänlaista napostelukulttuuria, eikä siellä syödä varsinaisia välipalojakaan. Tuhti ruoka kolmesti päivässä, sellainen tuntuu olevan pääasiallinen ruokarytmi ainakin mieheni perheessä. Eikä Aatu ole ollut missään vaiheessa vailla sipsiä, dippailua, suklaata tms... Ihan itseni vuoksi olen niitä kotiin kantanut. Hällekin tuli alun kotistelun aikana muutama lisäkilo, mutta kun löytyi koriskerho ja muutakin tekemistä kuin töllistellä kotosalla, niin ne kilot sulivat pois kuin itsekseen. Vähänkö epäreilun helppoa! :D Tuplasti surullista on se, että koko tämän kaksi vuotta olen koko ajan ajatellut, että pitäisi tsempata ja pitäisi tarkkailla olemistani ja syömisiäni ja soimannut itseäni siitä, miten ruoka valuu sormien välistä (eikä maahan vaan suoraan suuhun). Morkkis on ollut päällä säännöllisen epäsäännöllisesti. Enkä ole saanut tehtyä asialle mitään, päin vastoin jatkanut vain lihomista! Ja itseni huijaamista.

Lasten hankinnasta oli ollut mieheni kanssa puhetta pitkin matkaa, ja viime keväänä sitten heräsin ajattelemaan, että enpä tästä enää nuorene, pitäisköhän pistää hösseliksi. Lisäksi epäilin edelleen, että raskaaksi tulo ei välttämättä tapahtuisi kovin näppärästi ylipainoisen historian sekä tapahtuneen painojojon vuoksi. Mutta luonto yllätti, ja parin kuukauden päästä oltiinkin jo pieniin päin. Sittenhän olikin muka hyvä tekosyy löysäillä edelleen, vaikka kannoin koko raskaudenkin ajan morkkista lihomisestani ja märisin sitä pariinkin kertaan neuvolaterkan vastaanotolla. Sokerirasituksista sain erinomaiset tulokset, eli sekään ei pakottanut seuraamaan syömistä. Vauvamaha ei kasvanut kovin suureksi, vaikka vauvalla kokoa olikin, kätilön ja lääkärin mukaan kohtu sopi kasvamaan sisäänpäin, jotenkin lantiomaljassa sen verran hyvin. Synnyttäjän lantio, isäni sanoin. :D Itse asiassa oli huvittavaa, miten jotkut ihmiset eivät edes olleet huomanneet raskauttani (kiitos sopivien asujenkin), vaikka oltiin nähty noin viikkoa ennen vauvan syntymistä. :D Raskauskiloja tuli yhteensä 14, joista jälkitarkastukseen mennessä oli lähtenyt 10. Puolet toki Riitua. Olin helpottunut, mutta sen jälkeen en ole uskaltanut puntarilla käydäkään sillä tuntuu siltä, että sain siitä helpotuksesta taas syyn herkutella lisää. Turhauttaa ja syy löytyy peilistä. Tai siis lopputulos löytyy sieltä peilistä. :D

Voi että miten tuskaisaa tämä jälkiviisaus on. Tai liekö tämä edes jälkiviisautta sillä en tiedä, saanko muutosta aikaiseksi. Mutta yritettävä on.

10 päivää ennen vauvan syntymistä.

Ja siinähän se lopputulos viuhtoo. :)