Uusi lähtötilanne

Voi ikuinen läski. 

Siltähän se vaikuttaa, kaikkien tutkimustulostenkin valossa. Ei ole laihduttajan puolella faktat, ei. Siis pysyvän laihtumisen valossa. Olen lukenut juttuja kymmenistä tutkimuksista (joista yhtäkään en tähän hätään löytänyt), aina siitä kuinka lapsuusiän antibiootikuuri vaikuttaa aikuisiän lihavuuden muodostumiseen (mulla ekat antibiootit 2kk:n ikäisenä) siihen, kuinka rasvasolut pitävät saavuttamastaan tasosta kynsin hampain kiinni (mm. siksi ylipainon ennaltaehkäisy olisi hyvin tärkeää - van myöhäistä itkeä sitä nyt). Haluan kuitenkin edelleen yrittää. Takanahan on onnistunut laihtuminen, mutta niin vain kilot ropsahtivat takaisin. Ei tosin kaikki, mikä on ihan positiivista. Mutta liikaa niitä kuitenkin on tuonne kupeille palannut. Laihdutusblogeja on maailma pullollaan, mutta itse asiassa tällä hetkellä kaipaisin sellaisen henkilön tarinaa, joka on pudottanut kiloja jo useampi vuosi sitten ja on onnistunut pitämään painonsa kurissa. Mikäli tällaisia blogeja on tiedossa, niin saa vinkata. :) 

Jaakko Löytty kertoi eräässä televisiohaastattelusta masennuskausistaan ja siitä kuinka tuntuu, että masennuksen yhteydessä terapiassa käy aina samoja asioita läpi uudestaan ja uudestaan. Ja että vaikka se turhauttaakin, niin ehkä sitä samaa pyörää pitää pyörittää tarpeeksi kauan, että niistä asioista pääsee lopullisesti eroon. Mulla on ihan samanlaiset fiilikset tällä hetkellä. Että alanpas taas pyöräyttää sitä samaa pyörää, katsotaan mihin tällä kertaa päästään.

Ravintoterapeutit ovat julkisuudessa ottaneet kantaa syömiseen sekä ruoan laatuun ja makuun. Tässä vastineessa Hanna Partaselle todetaan, että 

"Pitäisi myös muistaa, että usein liikasyöminen on oire jostain muusta, ei varsinainen ongelma. Turvallisuuden tunteen tai lohdun hakeminen ruoasta ja alkoholipitoisista juomista on todella yleistä. Hyvän ruoan välttely on siten vain laastari, kun todellisuudessa pitäisi kysyä, miksi on tarve hakea lohtua, palkintoa tai turvaa ruoasta."

Olen aikalailla samaa mieltä, että lihavuuden takana on useimmiten jotain mikä aiheuttaa sen lihavuuden, eli että lihavuus on oire. Jokaisen tarina on omansa ja jokaisen pitää löytää omat kipupisteensä. Olenkin viime viikot itseltäni kysynyt, miksi olen lihava? Mihin tarpeeseen syön? Miksi en osaa erottaa halua ja tarvetta ruoan suhteen? Miksi syön liikaa? Ja olen myös vihainen itselleni, miten helevetissä voikin normaali syöminen olla muka niin vaikeaa?? Mistä tämä johtaa juurensa? Näitä samoja asioita pohdin jo neljä vuotta sitten, kun aloitin tavoitteellisen laihduttamisen ensimmäistä kertaa aikuiselämässä. Ja nyt näiden samojen asioiden rinnalla pohdin myös sitä, miten lihoin takaisin? Muistan edelleen sen valaistumisen hetken tuolloin laihduttaessa, että tätä mulla pitää tehdä loppuelämä, jos haluan hallita painoni. Ja tämä jojoliike todellakin todisti tuon ajatuksen. Ja se on todella ahdistava ajatus. Miksi edes yrittää? Juurikin se itsensä vahtaaminen tuntuu todella kahlitsevalta ja ahdistavalta, en voi elää vapaasti ja antaa itseni olla huoleton, vaan kontrolli täytyy olla päällä koko ajan. Ja miksi valitan tästä asiasta kun varmasti monille se on ihan arkipäivää ja normaali asia vahdata syömisiään? Eikö se ole ihan tervettä? Onko se? :D Tiedänkö edes, mitä on normaali syöminen? Raivostuttaa olla näin hukassa syömisensä kanssa. Se on VAIN RUOKAA! Miksi se näyttelee mun elämässä niin (liian) suurta osaa? Miksi en oppinut, vaikka näitä samoja asioita jauhoin jo silloin muutama vuosi sitten?

Siinäpä sitä olisikin sitten työnsarkaa. Siksipä halusinkin palata bloggaamaan, että mulla olisi jälleen joku paikka missä kunnolla jäsennellä ajatuksiani. Osin vanhoja ajatuksia, osin uusia, edellisestä kierroksesta oppia ottaen. Oman tekstin lukeminenkin käy eräänlaisesta terapiasta. Olen myös päättänyt, että hakeudun ravitsemusterapeutin juttusille syksyllä. Kaipaan nyt jotain konkreettista apua tähän touhuun ja ulkopuolisen näkemystä. Mutta kuten edellä olevista linkeistä voi huomata, eivät ravitsemusterapeutitkaan ole aina samoilla linjoilla. Ruoan mausta sanon vain sen verran, että mulla ainakin laihduttamisessa auttoi se, kun ei tullut tunnetta että nyt pitää syödä pahaa ruokaa vaan nimenomaan se, että arkiruoka oli monipuolista ja maistuvaa. Olen myös lueskellut ystäväni minulle antamaa Teemu Ollikaisen kirjaa "Syö mitä mielesi tekee". Palaan vielä sen herättämiin ajatuksiin muissa postauksissa.

Mikä sitten on tavoiteena? Päästä samaan, missä olin kaksi vuotta sitten, mennessäni naimisiin. Tavoitteena ei ole lihaksikas fitnesskroppa, ei laihuus, ei edes normaali BMI. Tuolloin kaksi vuotta sitten olin vielä ylipainon puolella, mutta kuitenkin pienempi kuin koskaan aikaisempi, näytin ja näytän kuvissa edelleen omasta mielestäni todella hyvältä, mulla oli silloin hyvä fiilis kaikin puolin. Eli sitä kohden jälleen. Palkinto? Hyvä mieli. Onnistuminen. Oppiminen. 

Miten siihen päästään? Ei mitään hajua. No ehkä pieni haisu. Mutta hyvinhyvin mitättömän pieni. Alkuun pitää koota ajatukset, jotka tällä hetkellä säntäilee joka suuntaan. Tässä kuitenkin eräänlainen alkuperäinen lähtötilanne, eli kuva siitä kun olin suurimmillani noin 15 vuotta sitten ja johon toivottavasti en koskaan enää palaa, ja kuva siitä millaiseksi toivon vielä palaavani joku kaunis päivä.

Ja tässä ollaan nyt:

Ahistaa.