Ajatusta nopeammat kädet

Tiistaina meillä piti mennä Seurasaareen, ajattelin jo kaikkia niitä kauniita kuvia mitä saadaan otettua ja mukavaa käppäilyä aurinkoisessa säässä ja piknikiä. Mutta mentiinkin päivystykseen. Maanantain huhkimisen (kirjojen ja astioiden pakkaamisen sekä laatikoiden kantelun) päälle päätti ristiselkäni suuttua totaalisesti. Tiistaiaamuna ihmettelin Riitun aamusyönnille noustessani kipeää selkää, enkä sitten meinannut päästä vessanpytyltä ylös. Kuinka mieltäylentävää. Mieltäylentävää oli myös huomata, että tarvitsen apua saadakseni vaatteet päälle. Eli siis päivystykseen ja kolmen kipulääkkeen kanssa kotiin. Ei raskaita kantamisia, päällysmiehen hommiin, tuumasi mukava lääkäritäti. Pikkuisen ottaa pattiin, välilevyn lisäksi pullistelee myös otsasuoni. Paitsi, että selättömyys hankaloittaa pakkaamista ja siivoamista, hankaloittaa se myös Riitun hoitamista. Onneksi äitini on täällä kaverina, Aatun lisäksi tietysti. 

No, tänään torstaina meillä piti jo lähteä äitin kanssa viemään tavaroita uuteen asuntoon. Mutta mentiinkin taas päivystykseen. Äidillä tulehdus, johon lääkärisetä määräsi antibiootin. Vuoronperään siis kuskailtiin toisiamme tutkittavaksi. Eikä kahta ilman kolmatta; kroppani päätti reagoida yhteen kipulääkkeistä muodostaen ihottumakartan minnekäs muualle kuin iki-ihanaan mahanröllykkääni. Joka on muuten isontunut silmin nähden parin viime viikon aikana - ahistaaahistaa. Röllykkääni tosiaan aamun rapsuttelin ihmetellen, että mikä siellä kutisee ja kotiin päästyäni huomasin, että ei taida olla farkkujen nappi mikä kutittaa. Tiputetaanpa siis yksi lääke pois, itse asiassa se vahvin kipulääke.

Odotan jo niin, että päästään asettumaan uuteen kotiin, välitilafiilis kaikkoaisi ja löytäisin itsestäni energian alkaa keskittyä omaan hyvinvointiin. Tällä hetkellä ajatukset juoksee niin villisti ympäriinsä, että sisäänrakentunut syömismekanismi on täysin valloillaan. Eli jotain suuhun jatkuvasti, koko ajan, paitsi nukkuessa. Miten se mekanismi voikin olla niin voimakas, ja mieli niin heikko, käsi nopeampi kuin ajatus! Toivon, että ulkoisten puitteiden muuttumisen myötä myös sisäinen muutos saa jälleen vahvistusta, ja kun tilanne jälleen vakaantuu kykenen saamaan käsieni liikkeet hallintaan. Siihen saakka kait toinen käsi kulkee suuhun ja toinen kyhnyttää suurenevaa mahanröllykkää.

Tämä muutto kyllä muistetaan.

Where I lay my plate is home

Heräsin huomamaan, että tässä puoliviattomassa viestittelyssä ystävän kanssa kiteytyy ehkä se oleellisin kompastuskivi meikäläisen suhteessa ruokaan:

 M(inä): Heips! Keskiviikkona ajateltiin vielä täräyttää Lucifer tulille ja kärtsäillä hieman makkaraa. Eli mikäli aikatauluihin passaa niin tervetuloa klo 18 alkaen muuttolaatikoiden keskelle, talo tarjoaa kabanossia ja britakakkua. Sokerittomille ja maidottomille ihmisille silikkaa hedelmäsekamelskaa. Pakkasesta löytyy muutama possuvarras, paistellaan nekin jos makkara tökkii.

 

Y(stävä): Jes. Kivaa syödä ruokaa! 

 

M: No onhan se, vaikka tällä kertaa mennään peruseväillä kun ei enempätä jaksa. Van makkara on hyvvää!

 

Y: No makkarata tahi känttystä, emmä sen ruuan peräs tietenkää, mä vaan vitsailen ku oon niin hauska.

 

M: No kylhän mää sennyttiijän! Yritän vaan hillitä itseäni, että makkaralla nyt vaan mennään Tanja, makkaralla, elä hipelöi sitä tapas-kirjaa. se siis tuli kirjoja pakatessa vastaan. Tapakset! Nam! Mutta tehään niitä sitten siellä uudessa kodissa. Tai no ehkä perunamunakasta vois tehä nyt keskiviikkona. Ehkä. No mutta makkaraa kuitenkin. Ruoka on tärkeä asia, ja hyvä ruoka vielä tärkeämpi, ihan ehoton juttu kaikenlaisissa tapaamisissa.
 

Y: Sä oot sydämestäs italialaine. (kyseinen ystävä on siis asunut Italiassa enimmän osan aikuisikäänsä, toim.huom.) 

 

M: Mä oon kotonani missä vaan, missä on hyvää ruokaa. :D 

 

Y: Sä oot elossa! 

Joo, ihan niin kotonaan ei tarvisi olla kuin mitä olen, elossa varmaan säilyisi vähemmälläkin... :D 

Ja kyllä, muutamme taas, eihän edellisestä kerrasta olekaan kuin 9 kuukautta. Tällä kertaa vaihdetaan ihan asuinpaikkakuntaakin. Mutta siitä myöhemmin. 

Ja kyllä, tähän piti tulla kuva ruoasta, mutta kännykä ja läppäri eivät suostuneet yhteistyöhön.

 

Ja kyllä, tapas-ilta lienee pakko pitää jossain vaiheessa.

Britakakku joka olikin pavlova, kesälomailua ja viiniä

Oho, puolihuolimaton blogitauko. 

Viikko sitten kyllä kirjoittelin jo piiiiitkät pätkät meidän Lintsipäivästä siskon perheen kanssa, mutta teknologia teki temppunsa ja teksti hävisi. Joten lunttasin läppärin kiinni. Ja nyt ollaan takaisin kotona ja aukaisin tämän läppärin jälleen. 

Viikko sitten perjantaina käytiin siis Linnanmäellä, itsehän en mihinkään laitteeseen tunkeutunut, vaan ihmeteltiin Riitun kanssa menoa ihan maantasalta. Seaworldista sentään löytyi mulle toteemieläin:

Aatu esitteli taitojaan ja voitti korispelistä päävoiton, eli valllltaisan suuren pehmokäärmeen. 

Sitä ennen valmisteltiin okroa eli okraa nigerialaisittain. Okrallahan on kokattuna sellainen jännä limainen olomuoto, maku on mieto mutta hyvä. Yleensä Nigeriassa siitä tehdään jonkin kastikkeen päälle oma, vihreä liemensä, mutta nyt Aatu päätti sekoitella kaikki keskenään sekaisin sellaiseen patamaiseen muotoon. 

Silloin viikko sitten lauantaina mulla oli omituinen päänsärky läpi päivän, se ei lähtenyt pois lääkkeelläkään. Mutenkin oli semmoinen pönttö sekaisin -olo kaikin puolin. Vaikka olo ei ollut mikään parhain halusin kuitenkin leipoa jotakin Riitun 4 kk-"synttäreiden" kunniaksi. En kovin paljoa leivoskele lähinnä siitä syystä, että joudun yleensä yksin ne luomukseni myös syömään. Aatu kyllä maistelee ja syö jonkun palan, mutta ei ole niin makean perään että päivästä toiseen leivonnaisia mutustelisi. Paitsi digestivekeksejä. Ja banaanikakkua. Se uppoaa hyvin. Mutta nelikuista pikkumuoria juhlistaakseni siis päätin tehdä britakakkua tuoreista mansikoista, kun siskon perhe oli paikalla kaverina sillä herkuttelemaan. Tein myös sitä banaanikakkua, kun hedelmälautasella lojui muutama tummumaan päässyt yksilö. 

Etsin reseptit ja aloitin valmistamisen. Uunista tuli tällainen luomus...

...ja rupesin pohtimaan, että hetkinen. Mulla piti tehdä britakakku. Tämä on pavlova. Siis mitä. Ajattelin britakakkua, etsin pavlovan ohjeen. Ja sen tein. No, hyvää oli pavlovakin, päällänsä sitruunatuorejuustotäyte, tuoretta mansikkaa sekä kermavaahtoa. 

Banaanikakun leipominen ei sekään mennyt ihan putkeen. Etsin ohjeen, sekoitin kuivat aineet ja älysin vasta sitten, että eihän mulla ole voita. Etsin toisen ohjeen. Tämä on sopiva, jes. Siihen menee puolet vähemmän jauhoja, ou nou. En halua heittää hukkaan. No, sävellän vähäsen... Lopputuloksena ihan hyvän makuinen, mutta hieman totuttua, mehevää banaanikakkua kuivakampi yksilö... 

Ihmettelin, että mikä ihme nyt oikein mättää, miten mulla ajatus sutii näin älyttömästi. Mysteeri ratkesi, kun sunnuntaina alkoi menkat, ekan kerran vuoteen. Hormonitoiminta rytkähti siis käyntiin tauon jälkeen ja pisti systeemin sekaisin hetkeksi. :D 

Viime sunnuntaina matkattin junalla kotikonnuilleni Kainuuseen ja vietettiin siellä vajaa viikko. Oli melkoisen täyteen buukatut päivät, mutta oli ihana tavata ystäviä ja sukulaisia. Riitu oli oikein reipas matkailija kaikin puolin. Tulin vain huomaamaan näin kotiin palattuani, että minusta on tullut todella huono ottamaan kuvia. Tai siis unohdan ottaa niitä kuvia. Vuoden Äiti -palkintokin on täten menetetty, sillä viiniä tuli nautittua. Imetysmatkanihan alkaa olla lopuillaan, maitoa heruu yhä vähemmän ja vähemmän (niinkuin alkoholin nauttimistaan nyt pitäisi puolustella, mutta pitääpä kuitenkin, unohtamatta niitä kaloreita...).

Ja Lihavan naisen kesäretongeissa tänään menomatkan matkustuslookki; paidanhölttänä, lempparifarkut (jotka jälleen ihme kyllä sopii päälle) sekä tennarit. :D
 

Syötyä ja juotua tuli siis hyvin, läpi viikon. Olen lukenut erilaisia vastaan tulleita artikkeleita, missä kaikissa kerrotaan, kuinka laihduttaminen ei onnistu pingottamisella, vaan sitten kun haastateltava oli päättänyt olla olematta dieetillä, sitä olikin laihtunut kuin itsestään. No mulla tämä ei onnistu. Jos annan itselleni luvan olla vaan, tuloksena on lihominen. Se liiallisen syömisen mekanismi vaan on jossakin tuolla hirmuisen syvällä. Olen kamppaillut itseni kanssa, että kumpaan suuntaan tässä nyt lähden; yritänkö iloita itsestäni ja olemisestani, olla suvaitsevaisempi itseäni kohtaan, rakastaa itseäni ja kroppaani ja hyväksyä itseni. Vaiko alottaisinko huomenna tiukan dieetin, läski palamaan ja vauhdilla? Saiskohan noita jotenkin yhdistettyä?

Loppuun karuakin karumpi faceswap, jossa nähdään intialainen pornotähti sekä pigmenttihäiriöstä kärsivä jenkkifutari:

Hyvää heinäkuun viimeistä viikkoa! :)

Lihavan naisen kesäretongit

Joooooei onnistu mikään garderoobikuvaaminen meidän huushollissa. Jospa aina ehtisi näpsäistä kuvan kulloisestakin asukokonaisuudesta, sarjassamme Lihavan naisen kesäretongit. Syy, miksi näitä kuvia haluan otattaa ja tänne laittaa ei suinkaan ole se, että mulla olisi jotenkin valtaisan hienoja vaatteita mitä esitellä, päin vastoin. Haluan kokeilla, josko kuvien kautta alkaisin nähdä itseni jotenkin positiivisemmassa valossa. Ajatuksella 'teen jo nyt niitä asioita joita tekisin jos olisin pienempi', ja kameran eteen asettautuminenhan on sitä vihoviimeistä hommaa kun omassa olemuksessaan ei näe kehuttavaa. Tulta päin siis, sinne-päin-voimaanuttavaa valokuvausta harrastaen. 

Mutta. 

Luonnollisesti olin ajatellut, että kuvat ovat silleen viehkeitä (niin viehkeitä kuin meikäläisestä vain saa), hyvin aseteltuja ja hyvästä kuvakulmasta jne jne, että kuvat täyttäisivät tarkoituksensa - tuntisin itseni kauniiksi ja tulisin hyvälle päälle. Tässäpä sitten lopputulos:

Siinäpä meillä hehkeä kotiäiti ryppyisessä kesälookissaan. :D

Minenjjjaksa.

Kuvien oton jälkeen Riitu alkoi heräillä joten enpä ehtinyt näitä katsastaa ja otattaa toisenlaisia. Eli näillä mennään. :D Mutta muistanpahan kyllä itsekin nyt, että alaviistosta EI kuvata. Ja sormet sivuun.

Eniveis, tänään Lihavan naisen kesäretonkina Elloksen valkoinen hame sekä useamman vuoden vanha valkoinen t-paita, oliskohan Seppälästä tai KappAhlista tai jostakin vastaavasta. Kauniisti ryppyyn jo menneinä kaikkien aamuhäsellysten yhteydessä. Valkoinen - ei mikään mairitteleva väri, etenkin kun paidoista näkee usein läpi. Mutta senkin suhteen olen päättänyt alkaa rohkeammaksi, ei aina vain tummia värejä, vaikka lihava olenkin. Enkä tunge alle myöskään mitään toppia kuumina päivinä, jotta kaikki muhkurat eivät näkyisi. Näkykööt. Voipi olla, että kunhan tyttö kasvaa ei valkoinen ole mikään järkevä väri muutenkaan, mutta vielä tänä kesänä menee. 

Lisää kuva- ja vaatetraumojen purkua seuraa, aina kun ehditään. :)

Kesähiukset

Mulla on aina ollut ohkainen hiuslaatu, semmoinen perisuomalainen luihake. Plussana on kyllä ollut taipuisuus, tosin harvoin se hius on taipunut juuri siihen suuntaan kuin itse olisin halunnut. :D Raskausajasta hiukset tykkäsi kovasti. Tuntui, että ne vahvistuivat todella paljon ja olivat kaikin puolin hyväkuntoiset. Muutama viikko sitten alkoikin melkoinen kato. Hiusta on lähtenyt päivittäin niin harjatessa kuin suihkussa, ja hiuksia on löytynyt ihan kaikkialta. Päätinkin sitten, että on aika leikata jälleen lyhyempi malli. Hieman haikein mielin tosin, en tiedä mikä fiksaatio mulla on hieman pidempään hiusmalliin. Olin vuosia lyhythiuksinen punapää, joten lyhyeksi leikkaaminen tuntuu jotenkin paluulta entiseen. Mutta toisaalta, mallit vaihtelee eikä värikään enää ole ihan leiskuvan punainen. :) Pirteämpi olo on kyllä heti, eli ihan paikallaan oli pieni uudistautuminen.

Pikaisesti kampaajalle lähtiessä napsaistut ennen-kuvat:

Ja ta-daa, tässä lopputulos:

Pituus sivuilta on oikein sopiva, ei jätä täysin näkyviin meikäläisen jyhkeää leukaa eikä myöskään kaksoisleukaa, jonkahan näissä tällaisissa kuvissa hienosti saa piiloon hieman kameraa keikauttamalla... ;) Mutta sieltä se löytyy. Takaa ei nyt kuvaa ole, mutta niskasta hiukset ovat siis täysin lyhyet ja siitä kerrostuu päältä hieman pidemmiksi. Tyytyväinen olen, vaikka viimeistelyn puolivälissä meinasi hirvittää ja naurattaa. Kampaaja siis alkuun tottakai föönäsi oikein kunnolla, osio osiolta, niin että hiukset olivat silleen hienosti laineilla pallon muodossa pään ympärillä. Ja peilistä katsoi vastaan Hyacinth Bouquet. :D Tirisin siinä jo itekseni, että ei kait sitä tällaiseksi jätetä ja onneksi kampaaja sitten nappasikin suoristuraudan, että muokataanpa vielä noita sivuja että ei ole ihan noin pallo. Ja siinä vaiheessa tunnustin tämän peilinäkyni. Ja nauruksihan se meni. :D Myönnän että olen sellainen ihminen, että en tuossa tilanteessa olisi kehdannut alkaa valittaman kampaajalle (jos Hyacinth-lookki olisi jäänyt) vaan olisin antanut olla, ja kotona sitten parhaani mukaan hieman korjaillut tilannetta. Maksava asiakas kyllä joo, mutta silti, tuollaisesta sanominen on mulle tosi vaikeaa. Miten lienee muilla. 

Tänään oli tarkoitus myös hieman kertoilla muutamasta kesävaateostoksesta, mutta eipä ehditty kuvailemaan kun oli kampaajaa ja lääkärineuvolaa ja kaikkea muutakin hässäkkää siihen päälle. Riitusta tuumi lääkäri, että hienosti kasvava ja kehittyvä kaunis tyttö, eli kaikki kohdillaan. :) Mutta katsotaan josko huomenna tulisi juttua rouva O:n kesälookista. :D

Kesämeininkiä

Viime päivät ovat olleet oikein kesälomameininkiä pullollaan. Ja jatkoa piisaa. Sisarentytär oli nimittäin käymässä, ja ylihuomenna vierailulle saapuu toinen sisko koko perheensä kanssa. Syöminen on ollut sitten kaikkea muuta kuin kotikokkailua, ja sitä olen tässä pohtinut ihan urakalla. Että sekinhän kuuluu asiaan. Siis että välillä syödään muuallakin kuin kotona. Mahdollisuuksiahan kyllä piisaa, eli on täysin valittavissa että mitä sitä syö. Perjantaina käytiin miehen kanssa syömässä kiinalaista, lounasbuffet, mikä on ehken se tuhoisin paikka. On surullisenkuuluisaa, kuinka paljon sitä ruokaa pystynkään sisuksiini lappamaan. :( Täytin lautasta kasviksilla, mutta siltihän sen ruokailun kokonaiskalorisaldo huitelee tuhannessa. :O Aamusta ei kyllä syöty mitään ja illallakin maltillisesti. Sunnuntaina siskontytön kanssa käytiin leffassa, ostettiin perinteiset popparit joo, mutta karkkia en itselleni ostanut. Sitä ennen oltiinkin tosin dippailtu mansikoita suklaaseen, että kovin paljoa ei pääse kehuskelemaan... :P Illasta haetiin Subwaylta patongit, mikähän ei kyllä pikaruokapaikkana ole pahimmasta päästä. Eilen käytiin syömässä lounasta paikallisessa kahvilassa, salaattia sekä paneroitua lohta. Eli herkuteltu on, mutta valinnat eivät ole olleet pahimmasta päästä.

Iso Kiltti Jätti 3D:nä. :)

Sen päätin, että näistä tällaisista en suostu huonoa omatuntoa kantamaan. Välillä on mukava syödä muutakin kuin pottuja kotona. Valinnat olivat ok, ja omasta mielestäni söin maltillisemmin kuin joskus muina kertoina olen syönyt. Putki ei myöskään jäänyt päälle, sillä tänään kaupoilla olisi ollut mahdollisuus iskeä kebabin kimppuun, mutta eipä menty. Ja ennenhän sitä ei olisi voinut ohittaa, jos sen päähäni sain, että nytpä muuten tekee mieli kebabbia. Kotisyömisissä olen ottanut periaateeksi sen, että en ota lisää ruokaa. Eka satsi saa luvan piisata. Että ei mene semmoiseen buffettiövereilyyn kotioloissa. Ja vaikka ulkona syöminen/herkuttelu kuulukin elämään, haluan päästä eroon siitä ajatuksesta, että hyvä ruoka on jotenkin palkinto. Toivon, että sen suhteen toimii samantyylinen ajattelu kuin herkkujen ylipäänsä; kun niitä ei kiellä, ei tule älyttömiä mielitekoja. Tähän asti mulla on ollut sellainen jotenkin vinksahtanut ajatus, että aina kun lähdetään kaupungille tai reissataan jonnekin, pitää olla jotain spessuu syömistä. Mutta se spessu ei aina tarvi olla sipsii, suklaata, pitsaa... Niitä valintoja, valintoja.

Sopiva liikuntamuoto pitäisi vielä löytää, lenkkeilyn lisäksi siis. Olemme vaihtamassa paikkakuntaa kuunvaihteessa (pakkaaminen ja roudaaminen siis edessä), ja syksyllä aion yrittää toteuttaa pitkäaikaisen haaveen ja etsiä uudelta paikkakunnalta jonkin tanssiharrastuksen. 3-4 vuotta sitten kuljin itämaisessa tanssissa, mutta lopetin sillä opetuksen pääpaino oli liikaa koreografioiden harjoittelussa opettajan esityksiä varten, kun itse olisin kaivannut perusliikkeiden opettelua kunnolla myös kehonhallinnallisessa mielessä. Mutta sitä voisin kyllä jatkaa, jos kiva paikka löytyy. Jooga tai pilates kiinnostaisi myös ja suurin este niiden aloittamiselle on ollut oma elopaino, joka on hävettänyt. Mutta nyt olen päättänyt, että en anna sen haitata. Eli jos vain löytyy sopiva paikka, jonka taksat passaa kukkarolle (erittäin suuri tekijä on se, muuten), niin käynpä kyllä kokeilemassa. :) 

Ryhmäliikuntatunnit noin muuten eivät oikein ole minua varten, kuten ei ole kuntosalikaan. Kävin kahvakuulassa sekä hetken aikaa Bailamama-tunnilla, mutta niissä tulee lähinnä vaivaantunut olo kun kaikki ähkii ja hikoilee vierekkäin. :D Ja jos vaikka pääsee pieru just kun ite siinä kykkäilee tai joku pyllistää edessä?! Meikäläisen huumori sen kyllä kestäis, mutta kehtaako siinä alkaa räkäisesti nauramaankaan kesken keskivartalolihasten jännityksen? :D Muutenkin vierastan ryhmäjuttuja jostain syystä. En ole kaivannut mitään äitikahvilaa, vaikka sellaisenkin aion syksyllä etsiä ja käydä kokeilemassa. Olen facebookissa eli vasepoksissa liittynyt pariin vauvaryhmään, mutta enpä sieltäkään koe kovasti mitään saavani. On hienoa, että niistä tuntuu olevan apua oikeasti yksinäisille, etenkin nuorille äideille, mutta multa usein pääsee tahaton hymähtely kun palstoja luen.

Eilen ja tänään tein hieman kesävaatelöytöjä, mutta niistä lisää huomenna. :)

Miten?

En oikein ole vielä päättänyt, miten aion pienenemistäni seurata. Vaaka olisi järkevin, mutta jotenkin vierastan edelleen puntaria. Mutta pakko sille on kivuta jossain välissä. Tavoitevaatteitahan on nyt kaappi pullollaan, mutta niiden päälle kiskominen alkaa lähinnä ketuttaa, enkä välttämättä osaa ottaa sitä tsemppinä oikeaan suuntaan... :D Mutta varmaan noiden kombinaatiolla mennään. Seurailen eräitä farkkuja tässä jonkin aikaa, jos niissä ei ala löysyyttä löytymään, niin puntarille ja tarkempi seuranta päälle, sekä syömisen että painon suhteen. 

Tällä hetkellä en vain jaksaisi aina merkkailla kaikkia syömisiä johonkin. Puhelimessa on kalorilaskuri, netistä löytyy useitakin vaihtoehtoja, mutta se on yllättävän työlästä puuhaa. Etenkin, kun kokkaillaan aina mitä milloinkin ilman mitään tarkkaa reseptiä. Muutenkin haluaisin pienenemisen onnistuvan samalla tavalla kuin aikaisemminkin, syömällä monipuolista, kasvispainotteista ruokaa, mutta etenkin määriä tarkkaillen. Eilen tehtiin muuten harvinaista herkkua pitkästä aikaa, dodoa eli paistettua plantainia eli ruokabanaania. Tulisen tomaattikastikkeen kanssa se on niiiiin hyvää, lempparia silloin Nigeriassa vieraillessa. Ei välttämättä mitään laihdutusruokaa, mutta toisaalta eipä tässä milläkään laihdutuskuurilla ollakaan. ;) Plantainiahan ei normi-ruokakaupoista löydä, vaan sitä pitää ostaa afrikka-aasia-erikoisliikkeistä. Niistä onneksi löytyy hyvin myös muita aineksia nigerialaiseenkin kokkailuun. Ogboloa, egusia jne jne. 

Kaverina myös riisiä ja kanaa.

Omasta mielestäni olen onnistunut pienentämään annoksia, eikä naposteltuakaan tule pitkin päivää (kun kaapeissa ei ole mitä napostella, ehheheheh). Se sipsipussikin on muuten saanut olla rauhassa kaapissa! Eilen pistäydyin päivälenkin yhteydessä lähikaupassa ja mietin, mitä ostaa makeanhimoon. Päädyin kuivattuihin hedelmiin, joiden haluan ainakin kuvitella olevan hitusen parempi valinta kuin mikään karkkipussi. Lisäksi ne on niin öllömakeita, ettei niitä mahdottomia määriä oikein voikaan syödä. Tai no voi jos sille päälle sattuu, etenkin kun pussi on hawaian mix jossa on mukana kookosta, mutta ainakin toistaiseksi pussi on vajunnut suht' vähän. :D

Eilinen päivälenkki muuten tapahtuikin lennosta, alun perin en ajatellut ulos lähteä epävakaisen sään takia. Riitu kuitenkin aloitti sellaisen unikätinän, että päätin lähteä ulos, pikku tuulettuminen teki meille molemmille hyvää. Riitu ei vaan ole mikään vaunuissa nukkuja, unta piisaa tasan sen verran kuin liikettä. Kun ollaan pysähdyksissä, myös silmät aukeaa. :) Muutenkin hänellä on tapana ottaa lyhkäisempiä päikkäreitä pitkin päivää, ja sitten nukkua kunnon yöunet, mikähän kyllä meille passaa. :) 

Nyt alkaa kuulua sen suuntainen kätinä, että kohta on pienimmällä iso nälkä, joten mentävä on tekemään asialle jotakin.