Ei voi sanoa, että aloittaisin jälleen alusta. Niin paljon on tapahtunut tässä pienessä elämässäni. Mutta silti tuntuu, että pääni sisällä rämmin tiettyjen asioiden suhteen samassa kohdassa kuin aikaisemminkin. Mieheni on muutamaankin kertaan kysynyt, että aiotko vielä kirjoittaa blogia ja olen tuumannut vain että eeeeenpä taida, tai että katsotaan. Ehkä uudelleen kasvanut tarve uuteen sisäiseen muutokseen kasvoi niin suureksi, että eilen illalla sitten päätin, että johonkin täytyy päästä ajatuksiaan purkamaan. Ja sanoin miehelleni, että nyt muuten aloitan bloggauksen jälleen. En laita tänne hänen kuviaan ilman hänen lupaansa, ja kutsun häntä täällä siis Aatuksi. :D Tyttäremme Riitun kasvokuvia en myöskään laita, mikäli häntä haluaa enemmän ihastella niin kannattaa etsiä minut Instagramista. :)
Ja jälleen piti miettiä uusi blogin nimi, entiset on... Noh, entisiä. Freesi alku, kiitos. :) Ja mieleen putkahti jo vuosia mukanani kulkenut Arja Tiaisen runo, joka löytyy sivupalkista, ja siitä se ajatus sitten lähti. Aion täällä jälleen jutustella elämästäni kaikin puolin, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei laihtuminen olisi kaiken takana. Koska edellisessä pienenemisprojektissa Näkkärin reikäinen puoli -blogi näytteli hyvin suurta osaa niin toivon, että tälläkin kertaa ajatusten puhaltaminen pois kirjallisessa muodossa edistää sen ikuisen tasapainon etsinnässä. Kirjoitan vielä lähipäivinä erilliset postaukset eri elämäntilanteista, nyt vain fiilistelen, kuinka kivalta tuntuukaan jälleen kirjoittaa! :)
Jossain kohtaa tätä matkaa siis jälleen ollaan, ei mitään hajua, että missä. En siltikään koe olevani eksyksissä, ehkäpä vain siinä ikuisessa puolmatkan krouvissa. Tasapainoa etsimässä. Täyttä elämää eläen. Ilon kautta kulkien.
