torstai 25. elokuuta 2016

Elämää Riitun kanssa

Uusi neuvolatäti kirjoitti Riitun kirjaseen maanantaina, että "nauttii omasta äänestään".
Ja sen kyllä kotonakin huomaa. Simultaanitulkkaisin kiljahtelut tarkoittamaan seuraavia:

"ÄitimihinsinämeeeeeetelämeneeeeeminäjäänyksinenhaluajäädäyyyyksiinnnETMENEVESSAAN"
"Äitiminenyllätuohonleluuntuleantamaansenyyyyyyyyytminenpääseeteenpäinnn"
"Mullaontyyyyyylsääääääenpäääseliiikenteeeseeeennmiksienpäääseee"

Mutta myös

"Kivalaululaulanpamukana"
"Vähänköonmukavatämäkalaleluonnnn"
"Jakyllähänminätuohonyletänihannnnvarmastiyletännnärrinnmurrinnn"

Iskän kesäloman sekä mumman vierailun jälkeen Riitu siis näyttää tottuneen siihen, että hänen kanssaan on joku koko ajan, jos nyt ei suoraan seuraa pitämässä niin ainakin samassa huoneessa. Seurallinen neiti siis hän on, tykkää kun hänelle juttelee ja etenkin kun laulan. Pikkuiset kiukuttelut lattialla unohtuu, kun äiti alkaa lauleskella. Alkuun huippusuosikki oli Saku Sammakko sekä Nallet tallustaa, tämän hetken lempibiisi on Pikkuiset kultakalat, ja yksi lempipuruleluista onkin kalalelu, joka jostakin saatiin, olisko ollut äitiyspakkauksessa. Muita tuon meidän viisikuukautisen tirriäisen lempiasioita ovat neliraajasätkiminen selällään, käden, jalan tai molempien heiluttelu kyljellään, päristely, nauraminen kun äiti haukottelee, rummuttelu iskän kanssa, veden ryyppääminen mukista sekä kakkaaminen puhtaaseen vaippaan. Omat varpaat on jännä juttu kans ja kylvyssä on kiva pärskäytellä vettä. Selältään hän kääntyy vatsalleen sujuvasti ja navan ympäri pyörii, mutta eteen- tai taaksepäinmenotaito ei vielä ole löytynyt. Vatsalta mennään myös takaisin selälleen, mutta pidemmälle kieriminen on onnistunut vasta muutaman kerran. Mutta ääntä ja liikettä piisaa, ihana kyllä on tuo meidän pikkumuori. Kasvaa jutistaa tasaisesti ja sopusuhtaisesti, tosin selkeästi pidempänä kuin muut tytöt, iäksensä yleensä veikataan kuukautta enemmän kuin mitä se oikeasti on, mutta eipä hän mikään keskivertotallaaja olekaan (said every mother). :D Veikkauksia tulevaisuuden suhteen on tullut monia aina koripalloilijasta miss universumiin, mutta antaahan tytön tallustaa omalla tiellään mihin haluaa. Kodin ulkopuolella Riitu on rauhallinen ja tarkkailee tiiviisti, mitä ympärillä tapahtuu, kulmat kurtussa. Hänen perusilmeensä on hyvin huolestunut, ja ensimmäisen 6 viikon ajan kutsuinkin häntä pikku kurttunaamaksi. :D

Kiinteitähän Riitu siis jo syö ja tuntuu tyttö tulleen vanhempiinsa, kun kaikki vaikuttaa maistuvan. :) Saatiin neuvolassa myös lupa istua lyhyitä hetkiä syöttötuolissa ja herkkyyskausi syömisen suhteen onkin käynnissä - kovasti kiinnostaa mitä muut suuhunsa pistävät ja käsi tarttuu pöydällä oleviin herkkupalasiin. Riitu onkin jo päässyt kurkun, paprikan ja avokadon makuun sormiruokaillen. Pikkuhiljaa sitäkin lisää soseiden rinnalle, kunhan istuminen vielä vahvistuu. Ensi viikolla aloitetaan kerhoilu, Riitua siihen malliin jo kiinnostaa kaikki mitä hänen ulkopuolellaan tapahtuu, että lienee ihan paikallaan päästä välillä muihinkin kuvioihin kuin mitä koti tarjoaa. Jospa äitillekin kerhoista löytyisi samanhenkistä seuraa. :)

On ihana seurata, kuinka lapsi kasvaa ja kehittyy, miten persoona alkaa tulla esiin ja kuinka ulkopuolinen maailma avautuu pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Ulkoisista piirteistähän olen ollut koko ajan sitä mieltä, että tyttö on ihan isänsä näköinen päästä varpaisiin, mitä nyt huolirypyt ja posket on äidiltä. Mutta ajan mittaan huomaa aina erilaisia piirteitä, esimerkiksi Riitun suun seudussa on samaa kuin mulla ja moni onkin sanonut, että hänellä on jo ihan samanlaisia ilmeitä kuin mulla. Heti sairaalassa huomasin, että Riitulla on pieni syntymämerkki täsmälleen samassa kohdassa kuin edesmenneellä äidinäidilläni oli ja nyt huomasin, että korvissa puolestaan on äidinisän peruja - oikeanpuoleinen korva on hieman isompi ja ulottuvampi kuin toinen. Jotenkin sympaattista, että nuo geenit jossain mukana kulkevat, etenkin kun minua on aina sanottu isäni näköiseksi.


Edellä kuvatun kaltaisen tirriäisen kanssa siis yhdessä järkkäiltiin kotiin hieman juhlatunnelmaa Aatun eilisten synttäreiden kunniaksi. Riitun tehtävänä oli huolehtia, että äidille varmasti tulee kiire ja että semmoisia rauhallisensujuvia hetkiä ei monia olisi. :D Mutta hyvin onnistuttiin ja isä oli asiaankuuluvan yllättynyt ja mielissään. Samoin kesäteatterilaiset yllättivät Aatun laululla ja lahjalla, vietiin myös sinne kakku päällänsä kynttilät, eli mukavasti saatiin juhlia vuosirenkaan lisäystä. 

Synttäreiden kunniaksi valmistin suolaisia kuppikakkuja (kalkkuna-paprika, oliivi-feta sekä chili-emmental) sekä maapähkinävoi-snickerskakkua. Jälkimmäinen kyllä sattui Aatun makuhermoon hyvin, ensimmäistä kertaa hän otti toisenkin annoksen jotain makeaa herkkua, ja illalla vielä lisää!  Ja mikäpä ettei, ihanastihan tuossa kakussa makea ja suolainen kohtaa. Laitoin kakun päälle ihan reilusti suolapähkinää, se kun on Aatun herkkua. Suolaisista kuppikakuista tulin huomaamaan, että vaikka runsaahko kuorrute näyttää kivalta, ei sitä oikeasti tarvisi kuin ohkaisen kerroksen. :D Mutta tiedänpähän seuraavalla kerralla.




Nytpä näitä herkkuja sitten syödäänkin useamman päivän ajan. :D Lisäksi mulla kävi joku ihan ihme aivotoimintavajaus ja ostin maustamatonta tuorejuustoa vähän joka välissä ja nyt sitä on jääkaapissa vielä kolme purkkia. Mutta eipä hätää, niiden tuhoamiseksi on jo kaikkia hyviä ohjeita etsittynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti